Venezuelan hallitus ja oppositio kutsuttu neuvottelupöytään

Venezuelan hallitus ja oppositio aikovat lähettää edustajansa tänään keskiviikkona Dominikaaniseen tasavaltaan mahdollisia neuvotteluja varten.

Dominikanaisen tasavallan presidentin Danilo Medinan ja Espanjan entisen pääministerin Luis Rodriquez Zapateron välittämissä neuvotteluissa on tarkoituksena löytää ratkaisu Venezuelan poliittiseen ja taloudelliseen kaaokseen sekä niiden aiheuttamiin vakaviin levottomuuksiin.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro on jo ilmoittanut suostuvansa neuvotteluihin opposition kanssa.

Oppositio puolestaan aikoo kokoustaa ensin presidentti Medinan kanssa ja keskustella neuvottelujen alkamisen edellytyksistä. Oppositio kuitenkin varoittaa, ettei uusi vuoropuhelu hallituksen kanssa ole alkanut.

– Jotta voisimme päästä vakaviin neuvotteluihin, vaadimme välittömiä toimia, jotka osoittavat todellista halukkuutta selvittää kansallisia ongelmia eivätkä vain osta aikaa, oppositio ilmoittaa tiedotteessaan.

Ranskan ulkoministeri kertoo uutistoimisto Reutersille, että keskustelukierros järjestetään tänään Dominikaanisessa tasavallassa. Minkäänlaista aikataulua keskusteluille ei ole annettu julkisuuteen.

Hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet Venezuelassa jo kuukausia, ja niissä on kuollut lähes 130 ihmistä. Huhtikuun alusta lähtien mielenosoituksiin liittyen on pidätetty yli 5 300 ihmistä. YK:n mukaan yli 800 on yhä pidätettynä.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and