Posts Tagged ‘presidentit’

Hallitus jyrää presidentin – uutuusteos arvioi, kenelle valta Suomessa kuuluu

Tänään julkaistussa teoksessa politiikan tutkijat arvioivat, että puolueiden valta on kasvanut viime vuosikymmeninä. Tosin valta niissä on keskittynyt yhä harvempien käsiin.

Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni: Putin on maalannut itsensä nurkkaan

Venäjän tilanne ei voi enää normalisoitua nykyjohdon alaisuudessa, kirjoittaa Janne “Rysky” Riiheläinen.

Trumpin tukimielenosoitus jäi vaisuksi

Washingtoniin odotettiin miljoonaa ihmistä, paikalla olleet puhuivat viidestäsadasta.

Tutkija: Niinistö ja Huhtasaari käyttäneet taitavasti julkisuutta presidentinvaalin kampanja-avauksissa

Ennakkosuosikki Sauli Niinistö on saanut myönteistä julkisuutta kannattajakorttien keräyksellä, Huhtasaari taas oppikirjamaisella populistijohtajan roolilla, politiikan tutkija Erkka Railo arvioi.

Venezuelan hallitus ja oppositio kutsuttu neuvottelupöytään

Venezuelan hallituksen ja opposition odotetaan tunnustelevan tänään neuvottelujen aloittamista.

Venäjän ulkoministeriöltä tutun kovaa kieltä varaministerien tapaamisessa: sopimuksia rikottu “karkealla tavalla”

Suomi on toiminut valtionjohtajien tapaamispaikkana ennenkin, esimerkiksi Georgian sodan jälkeen 2008.

Raija Toiviainen jatkaa valtakunnansyyttäjän sijaisena

Valtioneuvosto esittää apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviaista määräaikaiseksi valtakunnansyyttäjäksi. Presidentti Sauli Niinistö päättää nimityksestä presidentinesittelyssä huomenna.

Presidentti Niinistö: EU:n yhteisen puolustuksen kehittäminen vie aikaa

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomen turvallisuusperiaate ei lähde siitä, että Yhdysvallat tulee ja auttaa.

Herätys: Presidentti Niinistö summaa Trump-vierailua, Texasin tulva-alueella kemikaalitehdas tulessa, SDP:n presidenttiehdokas selviää

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vierailee Ylen Ykkösaamussa – katso suorana klo 10.05

TV1:n Ykkösaamun syksyn ensimmäisen lähetyksen vieraaksi saapuu presidentti Niinistö.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and