Orpo ja oppositiojohtajat sanaharkassa sote-säästöistä – “Toveri Li maalaa kaikki pirut”

Valtiovarainministeri Petteri Orpo ja oppositiopuolueiden puheenjohtajat ottivat yhteen sote-uudistukselle asetetuista säästötavoitteista Kuntamarkkinoiden puheenjohtajapaneelissa Helsingissä.

Keskusteluun osallistuneet opposition edustajat epäilivät uudistuksen päinvastoin nostavan kustannuksia, eikä kukaan oppositiojohtajista uskonut, että tavoitteeksi asetettu kolmen miljardin euron kustannussäästö ensi vuosikymmenen loppuun mennessä saavutetaan.

Orpo puolusti uudistusta ja näki sote-palveluissa valtavan säästöpotentiaalin, jos vain uusinta teknologiaa, tiedonsiirtomahdollisuuksia ja uusia hoitomuotoja otetaan käyttöön.

– Meidän pitää olla uudistushaluisia ja -mielisiä. Me pystytään näihin asioihin. Jos Virossa on pystytty tekemään hyvä järjestelmä niin meilläkin pystytään – hyvänen aika sentään.

– Toveri Li maalaa kaikki mahdolliset pirut [seinälle}, mutta onneksi hän sanoo, että jos ne toteutuvat, Orpo sanoi.

Andersson vaati esiin laskelmia säästöistä

Andersson ihmetteli Orpon puheita uhkakuvien maalailusta.

– Erikoista, että Suomen valtiovarainministeri kuittaa useiden asiantuntijoiden antamat [arviot] miljardien kustannusriskeistä sotessa sillä, että toveri Li maalaa uhkakuvia seinälle. Se ei ole kovin vastuullista politiikantekoa tai johtamista.

– Haastan nyt taas kerran Petteri Orpon tuomaan minulle ulkopuolisen asiantuntija-arvion, joka vahvistaa sen, että hallitus voi saada kolmen miljardin kustannuskehityssäästöt esitetyllä sote-mallilla. Vielä et ole pystynyt sellaista minulle tuomaan, Andersson sanoi.

Opposition edustajista keskusteluun osallistuivat Anderssonin lisäksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto, perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ja KD:n varapuheenjohtaja Tiina Tuomela.

Hallituspuolueista mukana paneelissa oli Orpon lisäksi kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.).

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson oli Anderssonin tavoin hyvin epäileväinen tavoiteltujen säästöjen toteutumisesta.

– Emme saa elää pilvilinnassa ja uskoa siihen, että tämä uudistus on vastaus siihen, että kustannukset saadaan aisoihin.

Henriksson huomautti, että yksistään tiedossa olevat investoinnit tietotekniikkaan tulevat maksamaan miljardeja.

– En ymmärrä sellaista puhetta ollenkaan, ettei olisi säästöpotentiaalia. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ja tuottaminen maksavat kymmeniä miljardeja vuodessa, Orpo vastasi epäilyihin.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and