Hallitus kiristää ulkomaalaislainsäädäntöä, vaikka jo tehtyjen muutosten vaikutuksia ei ole arvioitu

Pakolaiskiintiö pidetään ennallaan 750 kiintiöpakolaisessa, Juha Sipilän (kesk.) hallitus ehdottaa budjettiesityksessään. Pakolaisten perusoikeuksia edistävä Suomen pakolaisapu ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto ovat linjaukseen pettyneitä.

Yli 40 järjestöä kampanjoi pakolaiskiintiön nostamisen puolesta keväällä. Myös sisäministeriö esitti kiintiön korottamista huhtikuussa.

Yli 80 prosenttia maailman pakolaisista elää kehitysmaissa, Suomen pakolaisapu muistuttaa.

– Norjan pakolaiskiintiö tälle vuodelle on 3 120. Kanada puolestaan on vastaanottanut reilun vuoden aikana yli 40 000 syyrialaista pakolaista. Ruotsi kasvattaa pakolaiskiintiötään ensi vuonna 5 000 ihmiseen. Sisäministerin ehdottama korotus olisi ollut tässä suhteessa hyvin pieni, kuvailee Pakolaisavun asiantuntija Ida Schauman.

Kiintiötä oltiin nostamassa Suomessa 1 050 ihmiseen.

“Jo tehtyjen kiristysten vaikutuksia ei ole arvioitu”

Amnestya huolestuttaa, että hallitus suunnittelee kiristävänsä ulkomaalaisia koskevaa lainsäädäntöä entisestään, vaikka jo tehtyjen kiristysten vaikutuksia ei ole arvioitu.

– Edellinen ja nykyinen hallitus ovat muuttaneet ulkomaalaislainsäädäntöä useaan kertaan. Kokonaisvaikutuksia ei ole missään vaiheessa arvioitu, ei lainsäädäntövaiheessa eikä sen jälkeen, sanoo Amnestyn tiedottaja Kaisa Väkiparta.

Amnestyn mukaan ei ole tietoa siitä, mitä seurauksia muutoksilla on ollut esimerkiksi turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuksiin. Järjestö vaatii, että ennen kuin uusiin muutoksiin ryhdytään, arvioitaisiin, mitä aiemmilla muutoksilla on saatu aikaan.

Kidutetun suojelemisesta rangaistavaa?

Lisäksi Sipilän hallitus haluaa tehdä ilman oleskelulupaa maassa olevien ihmisten suojelemisesta rikollista. Väkiparta kuvailee suuntaa pelottavaksi.

– On tietoa, että on ihmisiä, jotka ovat menneet turvapaikkaprosessin läpi Suomessa, eikä ole huomattu, että he ovat kidutuksen uhreja. Nämä ihmiset voivat olla niitä, jotka joutuvat paperittomiksi ja he pelkäävät palautusta kotimaahan perustellusti.

Amnestyn mukaan nyt pitäisi katsoa, onko Suomen lainsäädäntö ajan tasalla ja ovatko turvapaikkaprosessit oikeudenmukaisia.

Perussuomalaisista irronneen Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo listasi tänään torstaina asioita, joita hallitus valmistelee ulkomaalaislakiin ja kansalaisuuslakiin.

– Muokkaamme ulkomaalaislakia ja kansalaisuuslakia siten, että voimme jatkossa kansallisen turvallisuuden perusteella peruuttaa oleskeluluvan, asettaa maahantulokiellon, perua kansalaisuuden ja lakkauttaa pakolaisstatuksen, Elo kertoi.

Väkiparta muistuttaa, että oleskelulupaan voidaan puuttua jo nykyisinkin ja äärimmäisissä tapauksissa pakolaisasemakin on jo mahdollista perua.

Lue myös:

Paperittomia majoittanut kansanedustaja Anna Kontula: "Ainakin yhden kerran uskon pelastaneeni näin ihmisen hengen"

Analyysi: Sipilän hallitus vaihtoi terrorismin torjunnassa kintaat nyrkkeilyhanskoihin

Kokoomuksen ja Uuden vaihtoehdon arvot törmäsivät jo – Terho ja Elo vastasivat "ei" pakolaiskiintiön nostolle

Perussuomalaisten Terho Risikolle: "Tästä ei keskustella, pakolaiskiintiö ei nouse"

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and