Archive for August, 2017

Hulppeita jetset-bileitä ja öljybisneksiä – Afrikan rikkain nainen tunnetaan lempinimellä Prinsessa

Öljykorruptiolla vaurastuneen Angolan valtaeliitin keskiössä on Dos Santosin presidenttiperhe ja sen upporikas esikoistytär Isabel.

Historian uhrien uusin uhka on radikalisoitunut islam – Myanmarin rohingyat jäävät taas taisteluiden jalkoihin

Suomalainen tutkija sanoo, että Saudi-Arabian tuki radikaaleille näkyy yhä useammassa Aasian maassa.

Hannu Takkula ehdolle Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen

Europarlamentaarikko Hannu Takkula on nousemassa Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi. Jäsenyydestä päättää EU-maiden päämiehistä koostuva Eurooppa-neuvosto.

Paperittomia majoittanut kansanedustaja Anna Kontula: “Ainakin yhden kerran uskon pelastaneeni näin ihmisen hengen”

Tamperelaiskansanedustaja kertoo Facebookissa, että kyse on ollut muutaman kerran myös tietoisesta pyrkimyksestä piilottaa henkilö viranomaisilta.

Alkoholivero kiristyy – silti kulutus kasvaa, jos A-olut tulee ruokakauppaan

Alkoholiverolla kerätään ensi vuonna 100 miljoonaa euroa enemmän kuin nyt.

EU: “Ei ratkaisevaa edistystä” brexit-neuvotteluissa – brittien esityksissä “nostalgiaa”

Kolmas brexit-kierros ei tuonut läpimurtoa verkkaisesti eteneviin eroneuvotteluihin.

EU: “Ei ratkaisevaa edistystä” brexit-neuvotteluissa – brittien esityksissä “nostalgiaa”

Kolmas brexit-kierros ei tuonut läpimurtoa verkkaisesti eteneviin eroneuvotteluihin.

Oluttölkki kallistuu 4 senttiä, äitiysavustus nousee 30 eurolla – Listasimme budjetin vaikutukset kukkaroosi

Ensi vuonna pieni- ja keskituloisten perheiden päivähoitomaksut alenevat, yksinhuoltajien lapsilisät nousevat ja alkoholivero kiristyy.

Ruotsi sai uuden pikkuprinssin – Carl Philipille ja Sofialle toinen lapsi

Prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian toinen lapsi on poika. Äidin ja pienokaisen kerrotaan voivan hyvin.

Turun puukotukset kasvattivat budjetin turvallisuusmäärärahoja – poliisille 9 miljoonaa lisää

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon mukaan Turun toissa viikolla sattuneet terroritekoina tutkittavat puukotukset olivat keskeinen puheenaihe hallituksen budjettiriihessä. Hallitus päätti kasvattaa ensi vuoden budjetin turvallisuusmäärärahoja.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and